22. toukokuuta 2009

This too shall pass

This note is named after Molly´s tattoo, even tought she can´t read it :) I miss you girl!!

En oo puhunu suomea hyvin pitkaan aikaan, joten antakaa anteeksi kieleni koyhyys. I even think in english/spanglish nowadays :D

Okei, asia numero yksi: yksi voluntario hukkui viime lauantaina. Joutui merivirran mukana syvyyksiin. Se jarkytti elamaa aika pahoin, kun lauantai-iltana ei partioitukkaan kilpikonnia vaan ruumista. Joka loytyi lopulta tiistai-iltana. Se poika oli floridalaisen collegeryhman mukana, tokaa paivaa taalla... Ryhma lahti seuraavana paivana takasin jenkkeihin.
Aikasemmin uin meressa joka paiva, mutta nyt vasta torstaina uskaltauiduin sinne ekaa kertaa onnettomuuden jalkeen. Meidan pitaa tasta lahtien allekirjottaa lappu, etta saadaan menna mereen. Olin to siis boogieboardaamassa paikallisen pojan kanssa, joka on paitsi asunut koko ikansa talla rannalla myos koulutettu hengenpelastaja, joten tunsin oloni aika turvalliseksi.

Matapalossa on ilmeisesti paha denguekuume paalla - meille siita ei kerrottu, ennenkuin paikalle saapui kaks myrkyttajaa happinaamareineen ja juostiin ulos talosta kun ne jo ruiskutti myrkkyjaan. Tanaan tapahtui sama kun oltiin syomassa lounasta. Itikoita ja muita otiaisia on ihan jarkyttava maara nain talven (=sadekauden) ekana kuukautena. Ostin vahvinta karkotetta mita suinkin loysin, mutta kaikki ei valita siitakaan... Jalat on ihan taynna puremia.

Viime viikolla kaytiin tassa lahistolla upeilla vesiputouksilla, vau! Uiskenneltiin ja hypittiin alas kallioilta :) Tanaan tehtiin sama, mutta eri paikkaan, hieman pienemmille. Paa edella kapeaan kallionkoloon. Mulla ei oo siita kuvaa, ettei aiti saa hengenahdistuksia.
Viime viikolla oltiin myos ratsastamassa, meidan naapurissa on hevostalli. 25 dollaria / 2 tuntia on aika kallista, mutta ihan mielellaan tuetaan paikallisia yrittajia, asiakkaita kun tosiaan ei oo turhan paljoa. Tutustuin amerikkalaiseen lannentyyliin, laukkaa rannalla, joen ylitysta, matkan varrelta mukaan erilaisia hedelmia (limeja ja mangoja, muilla tuskin on suomenkielisia nimia) ja pipoja, nuoria kookospahkinoita, joiden vesi on vielakin terveellisempaa kun kypsien. Huomenna mennaan uudestaan :)

Elama on erittain tranquilo, rauhallista ja rentoa. Paikalle eksyva turisti on pieni tapahtuma itessaan. Koska eletaan keskella kylaa, hengataan paikallisten kanssa illat. Taalla on kolme baaria, yksi kauppa/kioski, kaks uima-allasta ja jokasella oma marihuana kasvamassa takapihalla, joten ajan saa kulumaan lupsakasti. Yksikaan tie ei oo paallystetty, eteen saattaa tormata lehma tai hevonen missa tahansa (etenkin fudiskentalla), kanat ja koirat juoksee vapaina ja onnellisina. Kukaan ei stressaa turhasta, kuten jos netti ei satu toimimaan pariin paivaan tai sahko/vesi katkeaa sattumanvaraseksi ajaksi.
Tyo on rankkaa, rakennetaan uutta viveroa, mutta sita on vaan n. 2-4 tuntia paivassa. Pari tuntia siivotaan tai tehdaan jotain muuta helpompaa. Ruoka on l-o-i-s-t-a-v-a-a, oon lihonut ihan jarkyttavasti popsimalla riisia ja papuja... vaikken tajua miten se on mahollista.

Suunnittelen jo lentoni siirtamista myohemmaksi, oon jo nyt kauhuissani siita paivasta kun pitaa lahtea kotiin, vaikka aikaa on vaikka kuinka. Molly lahti tanaan kotiin ja tajusin etta se on edessa mullakin joku paiva. Oon tavannu mielettomasti ihania ihmisia joista en halua luopua.

Pura vida! on paikallinen toivotus, jonka voi heittaa mihin valiin vain. Se kiteyttaa ticojen elamanohjeen: "pelkkaa elamaa". Todellakin nautin taysilla olostani, jokaisesta hetkesta.